perjantai, 8. kesäkuu 2007

Pitkän tauon jälkeen uusi herääminen

Kevät tuli ja meni ja nyt kesällä on taas alkanut kätköily kiinnostaa.
 
http://www.kivenalla.fi/ on tekemässä gprs-tilausta USA:sta, hinta on omalle kukkarolle kohtalaisen tyyris mutta laitteen hankinta on kuitenkin edessä jotta pääsee kunnolla mukaan harrastukseen. Voisi varmaan lähiaikoina ruveta tekemään jonkinlaista kartoitusta laitteiden hinnoista ym. Itselle kun riittäisi todellakin peruslaite, johon saisi karttaohjelman. Tosin olen harkinnut myös paperikarttoja mutta mutta...
 
Ensimmäinen kätkönpaikkakin on katsottuna, saisi vaan sen laitteen että voisi kordinaatit antaa... Muuten kätkön tekeminen taitaa olla aika turhaa...
 

lauantai, 20. tammikuu 2007

Eka hakureissu

Tai jos sitä siksi voi edes kutsua. Maastokartta jäi kotiin joten lähdimme hakemaan vain toista, jonka paikan tiesin paremmin entuudestaan, vihjekin oli mukana mutta silti tuli vesiperä (ja kylmä joten emme jaksaneet kovin kauan etsiä...). Hitusen pettynyt fiilis mutta pitää koittaa ensi viikolla paremmalla tuurilla. Huomenna voi olla liian kiirus muiden asioiden kanssa joten tuskin kerkeän (ja bensa alkaa menokoneesta olemaan vähillä joten pitää säästellä sitäkin...)
Eipä alkanut hyvin mutta en luovuta! Selitellä voisi vaikka kuinka pitkään mutta jääköön, kerron sitten tarkemmin kun löydän kätkön.

perjantai, 19. tammikuu 2007

Ensimmäisen löydyn aattoillan tunnelmia

Huomenna, jos sää sallii, olisi tarkoitus mennä etsimään ainankin yksi kätkö, jos aika riittää niin ehkä myös toinenkin. Jos saan kummatkin haettua nin sitten on kummatkin tämän paikkakunnan kätköt etsitty. Tosin jos minusta on kiinni niitä kätköjä tulee kyllä lisää muutama ainankin.
Tämmöinen mielikuvituksekas ihminen kuin minä olen niin monta ideaa on tullut jo mieleen. Kunhan ensin haeskelen tililleni muutaman (tai ehkä muutaman kymmenen) kätköä niin voisi alkaa olemaan idea selvillä tarkempaan piilotteluun.
Mielessä on kaksi tavallisen kätkön paikkaa, yksi mini ja ehkäpä yksi multi, riippuen siitä millainen multi tarkalleen on. Se onkin seuraava kohteeni: selvittää millaiset erot ovat multi ym. erikoiskätköillä. Kaikilla kohteilla on jotain merkitystä, jos ei paikkakunnan niin maiseman suhteen ainankin. Mutta niistä sitten tarkemmin kun ne on paikoillaan ja hyväksytty.
Lainasinpa muuten kirjastosta maastokartat kotiseudulle, löytyy kätköt ennen gps-laitteen lainaa/ostoa. Ajattelin laitata tutuilta laitteita jotta saa hieman tuntumaa erilaisiin laitteisiin ennen oman ostoa. Olisi sitten jo jotain vaatimuksia mitä omalta laitteeltaan haluaisi.

tiistai, 16. tammikuu 2007

Alku

Parasta varmaan lähteä liikkeelle siitä mitä GeoKätkentä on. Joskaan asia ei itsellenikään ole vielä aivan täysin selvää mutta parhaiten asiaa tuntemattomille voinen selittään linkkien avulla:
 
Pdf-esiten GeoKätkennästä:
 
Pekan Geokätköilysivu:
 
Seikun Geokätkentäsivut:
 
Eli lyhyesti: Joku kätkee laatikon tai muun vastaavan jonnekin josta muut sitten voivat sen löytää. Hommasta pidetään kirjaa netissä: http://www.geocaching.com/ Tuonne kirjataan kätketyt ja löydetyt. Löydetyt jätetään paikoilleen muiden löydettäväksi. Siinä se oli, lyhyesti. Lisää selvitää täältäkin kunhan pääsen pidemmälle asiassa.
 
Miksi GeoKätkentä harrastukseksi minulle? Tarkkaan en osaa määritellä miksi kiinnostuin aiheesta mutta joitain syitä kätkennän kiinnostavuuteen kyllä keksin helpostikin.
Lähiseutu- ja kotimaanmatkailu ovat aina kiinnostaneet minua, tässä on varmasti hyvä tapa päästä moniin sellaisiin paikkoihin, joita ei kotikunnastaan tiedäkään ja jos matkailee tai muuten kuljeskelee armaassa kotimaassa voi löytää paikkoja, joita ei matkailuoppaissa tunnetakaan mutta ovat silti käymisen arvoisia (jos ei muuten niin "kätköilyn" kannalta).
Ulkoilua päätin ruveta uudenvuodenlupauksessani harrastamaan paljon enemmän. Osasyynä oman kunnon kohotus ja toisena nelikuinen collienarttumme. Joten miksi en yhdistäisi koiran mielenvirkeyttä omaani? Tottakai löytyy kätköjä joihin en voi koiran kanssa mennä mutta ne ovat sitten asia erikseen (ei sillä että sulkisin pois vaihtoehdot joihin en koiran kanssa pääse!).
Pienempänä harrastin paljonkin keräilyä: postimerkkejä, pinssejä, kiviä....mutta säilytys ja järjestyksenpito olivat niissä hankalia: kokoelmat veivät tilaa. Geokätkennässä voin pitää "kokoelmani" kokonaan tietokoneella jos haluan =) Ja koska olen luonteeltani järjestelijä (eli tykkään pitää kaapit, paperit ym. hyvässä järjestyksessä ja organisoituna, vaikkei sitä kodistani aina huomaakaan), säilyy kokoelma siistinä.
Aarteenetsintä kuuluu varmasti lähes jokaisen haaveisiin. Pienenä kuviteltiin merirosvojen aarre autiolle saarelle, kartta löytyväksi pullosta rannalla. Nyt vain karttoja saa mielin määrin netistä eikä kätköpaikka aina ole autiolla saarella.
Lisäbonuksena tulee varmasti sitoutumattomuus: en sido itseäni mihinkään aikatauluun saatikka porukkaan. Vastuun kannan aivan yksin: jos tänään en jaksakaan niin pakko ei ole. (Pakkomielteet ovat sitten asia erikseen).
 
Olen jo katsellut monta kätköä, jotka voisin hakea lähipäivinä, varmaan viimeistään viikonloppuna jos ei muita suunnitelmia tule. Kaikki ovat kotipaikkakunnaltani tai naapurikaupungista. Myöhemmin sitten laajennan etsintää muillekin paikkakunnille, lähinnä varmaankin sitämukaan kun asiaa sinnepäin tulee.
Ensimmäisen oman kätkönikin olen jo keksinyt. En paljasta paikkaa vielä sen tarkkemmin kuin että se on kaunis paikka, jossa olen pari kertaa koirani kanssa lenkillä käynyt. Jotenkin minulla on kutina että keksin lähiaikoina muitakin hyviä paikkoja, olen aika mielikuvituksekas ihminen joten ei pitäisi olla kovin vaikeaa, täytyy vain koittaa ensin itse etsiä muutamia kymmeniä vaikkapa jotta näkee hieman esimerkkejä kätköpaikoista.
 
Yksi ainoa jarru harrastuksen pidemmälle menemiseen on varustus: tarvitsisin gprs-laitteen. Kaikki kätköt on merkattu kordinaatein ja niitä etsitään satelliittipaikannuksen avulla....Jotkut toki voi löytää jo tietämällä paikan tai vaikkapa Kansalaisen karttapaikan avulla. Mutta pidemmän päälle laite olisi aika pakollinen hankinta. Ja jos omia kätköjään tekee niin kordinaatit pitäisi saada tietää... Mutta laitteen hankinnasta lisää tuonnempana...
 
Listaan vielä tänään muutamia linkkejä GeoKätkentään, linkkilista-kohdasta löytyvät.
 
Ainiin, ja jos tätä lukevat muut "kätkijät" niin olisi mukava kuulla teistä! Antakaa vaikka kymmenen pisteen vinkkejä aloittelijalle! Nettisaitteja, hyviä laitemerkkejä, käytännön vinkkejä: kaikki ovat tervetulleita, kommenttia vaan peliin!